sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Säästövinkki: Kaupan kasvisten jatkoviljely ikkunalaudalla

Moi!

Hirveästi ei ole tullut säästövinkkejä nyt testailtua, mutta tällaisen artikkelin bongasin etsiessäni ohjeita valkosipulin kotikasvatukseen. Täältä löytyy vinkkiä useammankin kaupasta ostettavan kasvikunnan tuotteen jatkamiseen kotona: Tämä onnistuu jokaiselta keittiöpuutarhurilta. Linkki ohjaa Ilta-Sanomien sivuille, ja siellä kerrotaan lyhyesti ohjeita kevätsipulin, fenkolin, inkiväärin, perunoiden, valkosipulin, sitruunaruohon, kiinankaalin, sellerin ja paksoin jatkokasvattamiseen. Aika kavalkadi. Aion kokeilla ainakin tuota kiinankaalia ihan heti ensiviikolla. Kevätsipulia sitten kun niitä taas kaupassa näkyy. Tai ehkä nykyaikana mitä tahansa saa kaupasta milloin tahansa, en vain ole pannut ko.kasvia nyt viime aikoina merkille.

Valkosipulin kasvatuksesta vielä huomautus. Luin toisaalta, että se tarvitsee kasvaakseen vähintään 8 h valoa vuorokaudessa. Auringon nousu- ja laskutaulukon perusteella se aika koittaa ikkunalautapuutarhurille vasta helmikuussa. Joten sorry valkosipulin ystävät, vielä pari kuukautta on odotettava. Mutta laitetaan kalenteriin...

Säästösummia voi kukin laskeskella sen mukaan mitä kasveja valitsee kasvatettavakseen ja paljonko onnistuu satoa saamaan. Kevätsipulivinkin mukaan tarvikkeiksi riittää pelkästään astia ja vettä, joten siinä ainakin on mahdollista jäädä hiukan voiton puolelle. Meikäläisen viherpeukalottomuuden tuntien näillä viljelmillä tuskin pääsee perhe rikastumaan, mutta kasvun ihmeitä ihastellessa rikastumme henkisesti :)  

Terveisin,
Nina

P.S. Nuorena opiskelijatyttönä kasvatin monena vuonna ikkunalaudalla paprikaa. Ihan tavallisen paprikan siemenestä. Istutin sen suoraan ruukkuun aina heti tammikuussa. Siitä kypsyi joka vuosi yksi noin puolikkaan tennispallon kokoinen, ihan hyvänmakuinen paprika. Taidan kokeilla tänä vuonna taas. Pääsee vähän aikaisemmin kylvöhommiin kuin tuon valkosipulin kanssa.


2 kommenttia: