torstai 15. toukokuuta 2014

Säästöä kotimaan matkalla, Oulu-Jyväskylä 4-tie

Kävimme vapun tienoilla Lapissa pitkää viikonloppua viettämässä. Nuukasti kyläilimme tietenkin sukulaisten luona. Matka taittui molempiin suuntiin autolla. Luojan kiitos Kaksvuotias on pienestä pitäen rutinoitunut näihin matkoihin, ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin siltä kantilta. Autossa meillä ei ole DVD-laitetta, sillä Lumialla pystyy ihan riittävän hyvin näyttämään muutamia Youtube-videoita, tmv. Satasen säästö jo siinä. Lisäksi mukana oli pussillinen viihdettä hänelle, pienikokoisia leluja (tuliaisina saatuja ja kirpputorilta), pari iltasatukirjaa (sukulaisten perintöjä), oma lempipeitto, maitoa, mustikkasoppaa, omenapaloja, rusinoita, pieniä pähkinäpaloja. Ja tietty ei-ajovuorossa-oleva vanhempi istui hänen kanssa takapenkillä, jolloin viihdytystoiminta oli mahdollista aloittaa heti ensimmäisen nyrpeän irvistyksen häivähtäessä pienillä kasvoilla ;)

Ajomatkan tauot ajoittuivat valitettavan usein huoltoasemaketjujen kohdille. Lastenhoitotilat ja -tarvikkeet kun ovat niissä aika ylivertaiset, vaikka muuten mielellään kannattaisimmekin itsenäisiä yrittäjiä. Yksi tällainen itsenäinen kuitenkin matkan varrelle meille osui, nimittäin Pyhäsalmen Vaskikello. (Se on siis se paikka Oulun ja Jyväskylän puolivälissä, Pyhäsalmen ABC:n vieressä, jossa on pihassa niitä jättimäisiä kirkonkelloja.)

Ravintolan lämmin tunnelma ja kodikas sisustus suorastaan yllättivät! Olihan siellä hiukan tiiviimpää kuin viereisellä avaralla huoltoasemalla, mutta kyllä siellä hyvin mahtuu olemaan eikä viereisissä pöydissä istuvat joudu tönimään toisiaan. Ravintolan perältä löytyi varsinainen helmi: kellonäyttely  ja suihkulähde, joka esittää shown musiikin tahtiin :) Tässä perähuoneessa oli myös lasten puuhanurkka, joten aikuiset voivat tutkia kellokokoelmaa samalla kun naperot touhuavat, jos nyt on niin rauhallista jälkikasvua, että voi jättää yksin touhuamaan. Kellot ovat siis soittokelloja, eri puolilta maailmaa, eri kokoisia, keramiikasta, kristallista, metallista, ja vaikka mistä materiaaleista. Näyttely vetää vertoja monellekin tylsälle museolle, eikä siis maksa mitään. Tanssiva suihkulähde on myös näkemisen arvoinen. Säästöäkin kertyy, jos valitsee tämän paikan matkaohjelmaan jonkin maksullisen museon sijaan.

Pientä miinusta annan siitä, että lastenhoitotiloja ei varsinaisesti ole, ja vessat ovat erillisessä piharakennuksessa eikä ihan uutuuttaan kiiltävät. Mutta kyllä siellä pärjää. 

Iloitaan kevätauringosta!
Terveisin,
Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti