perjantai 18. marraskuuta 2016

Lidlin kynsilakkaa kokeilemassa

Hyvää perjantaiaamupäivää,

Kirjoitin aikoja sitten kosmetiikkavaraston karsimisesta ja luettelin tarvitsemiani kynsilakkoja. Nyt on tullut aika hiukan uudistaa varastoa. Siis näin kauan kestää, että saan niitä puteleita kulumaan. En todellakaan ole hevijuuseri. Lidlissä huomasin oikein kauniin värisen Cien -merkkisen lakan, sävyn nimi on Strawberry Milk. Hinta oli 2,99€, eli ihan superedullinen kun ei pullo edes ole mikään mini vaan ihan reilun kokoinen.

En laittanut mitään pohjalakkaa, koska kynteni ovat aika tasaiset ja muutenkaan en välitä niin hirveästi touhuta kynsien kanssa. Ensimmäistä lakkakerrosta levittäessäni yllätyin miten vaalea sävy oikeasti on. Lakka on todella mansikkamaidon väristä. Pigmenttiä on aika paljon eikä kyseessä ole helmiäisväri vaan sellainen "maalin näköinen" (onko sille joku oma nimike?) Ensimmäisestä kerroksesta tuli varsin raidallinen, joten yksi kerros ei riitä. Tässä kuva, jota kylläkin vähän kuvankäsittelyllä yritin kaunistella, joten en tiedä välittyykö tilanne siitä aivan.

Ensimmäinen lakkakerros


Toinen lakkauskierros muodosti jo paljon peittävämmän kerroksen. Tulos kelpaa minulle tähän aamuun, mutta jos olisin lähdössä juhliin tai työhaastatteluun, niin laittaisin yhden lisää ja päällyslakan päälle. Nyt olen menossa arkiasioille ja tapaamiseen, jossa ei tarvitse tehdä ensivaikutelmaa, joten lets go...

Toinen lakkakerros














Terveisin,
Nina

P.S. Tiesittekö, että lakan saa kuivumaan nopeammin kun pistää kädet kylmään veteen? Opin tämän niksin tädeiltäni joskus 70-luvulla, ja hyvin on toiminut aina. Toinen tädeistäni varsinkin oli pienen tytön silmissä todellinen tyyli-ikoni. Muistan paljon hänen vaatteitaan, jotka olivat silmissäni huippuhienoja. Ne vaatteet saattavat olla ensimmäisiä muistojani lapsuuden kesistä. Hassua, ettei minusta kuitenkaan tullut tämän turhamaisempi tai muotitietoisempi isona.


Cien-kynsilakka sävy Strawberry Milk - kuvattu aamuhämärissä kylppärin valossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti