keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Muotia Lidlistä?

Moikka!

Jokainen Lidlissä asioiva tietänee, että siellä myydään myös vaatteita. Valikoima vaihtelee ja tuotteet ovat esillä laareissa, ilman sovitusmahdollisuutta. Mutta hinta on kuluttajaystävällinen - vähintäänkin. 

Yleensä olen suosinut vaatehankinnoissa laatua ja hammasta kiristellen maksanut siitä hyvästä vähän korkeampaa hintaa. Uskon, että se tulee pitkässä juoksussa kuitenkin edullisemmaksi ja on vaan jotenkin kivempi olo kun tietää kietoutuneensa respektaabeleihin tekstiileihin. Olen kuitenkin ollut utelias ja kiertänyt Lidlin vaatehyllyjä kuin kissa kuumaa puuroa. Välillä hypistellen, välillä ihastellen, välillä saumojen laatua tutkien. Ja pikkuhiljaa uskaltauduin jopa ostoksille.

Sporttisukat. Erinomainen valinta. Todella edulliset, mukavat jalassa ja kestäneet käyttöä jo muutaman pesun. Olen käyttänyt niitä kuntosalilla ja välillä myös kaupungilla tennareiden alla. Suosittelen.

Farkut. Mustat strech-farkut, joissa vetskareita ja jotain muuta tyylittelyä. Ihan kivat, paitsi että eivät mahtuneet päälle, vaikka periaatteessa olivat ns. omaa kokoa. Olisihan ne voinut palauttaa, mutta eipä tullut tehtyä. Mutta eipä tullut myöskään iso tappio, hinta oli 11,99e. Nyt ne odottavat korkkaamattomina kaapissa, että saisin ne myytyä tai lahjoitettua jollekin sopivat mitat omaavalle kanssakulkijattarelle.

Pellavainen T-paita. Sini-valko-raidallinen pellavainen neulepaita oli aivan ihana. Kevyt ja mukava ja kaunis. Ostohetkellä ajattelin, että tässä on selvästi uusi lempivaate. Hetken aikaa se olikin kunnes hyvin pian eteen keskelle ilmestyi pieni reikä. Itsellä ei ole muistikuvaa, että se olisi tarttunut mihinkään, joten pakko epäillä, että neulos olisi ollut hiukan heikkoa siinä kohtaa. Vähän jäi harmitus tästä. Jälleen olin liian laiska reklamoimaan, joten tästä tulee ensi kesäksi mökkipaita.

Lastenvaatteet. Näitä olen ostanut useampia. Viime keväänä oli helleasu (shortit, paita ja hattu), joka oli aivan nappivalinta. Aikaisemmin ostetut talvisaappaat olivat meidän nassikalla aika kapealestiset, mutta muuten ok. Feikki-croksit (eli "kroksetit") olivat ok.

Tämän kokemuksen perusteella aion ostaa jatkossakin sporttisukkia ja ehkä myös muita urheiluvaatteita Lidlistä. Muiden vaatteiden suhteen sen sijaan olen varauksellisempi. Ainakin ostohetkellä täytynee punnita, että jaksanko sitten tarvittaessa reklamoida ja palauttaa tuotteita. Lastenvaatteiden osalta kokemukset ovat hyvät, ja niitä katselen sieltä jatkossakin.

Edullisista ostospaikoista kaikenkaikkiaan paras hinta-laatu-suhde on ollut Prismassa ja Stadiumissa. Yllättäjä on myös Top-Sport, jossa asioin taannoisilla alennuspäivillä. Oli ihan ok laatuisen oloisia liikuntavaatteita.

Mukavaa tarinoida urheiluvaatteista, nyt kun ensiräntää satelee ja on hyvä syy käpertyä pienessä flunssassa sohvalle teekupin kanssa. Ei liikuntavelvoitteita muutamaan päivään :) Toivottavasti tuo lumentapainen nyt pysyisi maassa ja toisi valoa marraskuuhun.

Näihin tunnelmiin,
Nina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti