lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kannattaako hiuksia leikata itse?

Kampaajalle saa upotettua huikeat määrät rahaa. Kokemusta on. Omat kampaajakokemukset vaihtelevat yllättävistä onnenhetkistä surkuhupaisiin. Jep, olen mennyt joskus lippis päässä töihin kun kampaamokäynnin tulos esti julkisen näyttäytymisen ilman päähinettä :O

Minulla on vaaleanruskeat pitkät suorat kerroksittain leikatut hiukset, otsatukalla. Aikaisemmin otin raitoja ja värejä, mutta sitten vauvaa odottaessani halusin karttaa ylimääräisiä kemikaaleja ja oma väri tuli esiin. Yllättäen se olikin tummempi kuin aikaisemmin ja silmän totuttua ihan kiva :) En ole sittemmin viitsinyt värikäsittelyjä ottaa ollenkaan. Vielä ei hienostunutta harmautta näy. 

Kampaajalla käymisen suhteen minulle on muodostunut selkeä nelivaiheinen rytmi:
1. pesu ja leikkaus kampaajalla
2. tasoitan itse pitkäksi venähtänyttä otsista
3. kampaaja tasoittaa otsista
4. tasoitan jälleen itse otsista
-> siirrytään takaisin vaiheeseen 1.
Vaiheet toistuvat noin 4 viikon välein, siinä ajassa hiukset kasvavat noin 4 cm, eli 1 cm / kk. Ei tule kalliiksi. Ja ilman värikäsittelyjä latvat kestävät hyvänä noinkin pitkän ajan.

Muiden aikuisten hiuksia en ole leikannut. Enkä uskalla kokeillakaan.

Lasten hiuksia sen sijaan voi minusta hyvin leikata kotona. Meidän Kolmivuotias on onneksi perinyt isänsä kiharat. Se helpottaa hommaa todella paljon. Jäljen ei tarvitse olla viivoittimen suora, eikä sitä huomaa ;) Kunhan suurinpiirtein saman pituiset suortuvat on oikealta ja vasemmalta puolelta katsottuna, niin kehuja satelee. Tai sitten hän on vain niin hyvännäköinen, ettei edes minun tekemä hiusmuotoilu pysty sitä pilaamaan!

Kustannusanalyysi: aikaisemmin kävin kampaajalla noin 6 viikon välein, ja lasku oli noin 80 € / kerta (vaihtelevasti leikkaus ja tyviraidat tai täysraidat tai mitä milloinkin). Vuodessa: 80 € *8,5 = 680 €. Nykyään pesu ja leikkaus noin 40 € / kerta. Otsatukan tasoitus noin 15 € (sikahinta työmäärään nähden muuten!). Vuosikustannus: 40 €* 3 + 15 €*3 = 165 €. Erotus 515 €. Onhan siinä!

Tässä nyt tietysti voi spekuloida ovatko nuo oikeastaan vertailukelpoisia. Lopputulos on ammattilaisen hiusmuotoilijan teos tai osittain itse leikattu luomupää. Mutta jos tulos miellyttää, niin miksi maksaa turhasta. Minä kyllä keksin viissataselle vaikka mitä muutakin kivaa ja iloa tuottavaa käyttöä. Olen menossa entisten työkavereiden kanssa ulos syömään (edulliseen mutta ihan tyylikkääseen paikkaan), joten ehkä en otakaan sitä listan halvinta annosta. Nythän minulla on tuota kampaamoylijäämäbudjettia millä mällätä :) Jos vaikka oikein lasin viiniäkin... ;)

Skool på den saken!

Terveisin,
Nina

3 kommenttia:

  1. Itsekin olen lopettanut hiuksien värjäämisen kokonaan. Syynä enimmäkseen hiusväriallergia, mutta säästäminen tulee hyvänä kakkosena! Olihan ne ensimmäiset 3 kk aika kauheita kun juurikasvu oli niin järkyttävän näköinen, mutta kyllä se siitä sitten ja jonku ajan päästä näytti jo siltä niinkuin olis tarkoituksella laitettu liukuväriä hiuksiin. Nyt on enää latvoissa ehkä 5 cm väriä ja muuten oma tukan väri ja aivan kivalta on oma väri näyttänyt jo pidemmän aikaa! Palaan värjäämiseen varmaan uudestaan vasta sitten kun joskus alkaa harmaantua! Käyn kuitenkin parturissa edelleen leikkauttamassa hiukseni, mutta kun ei ole edes kunnon otsatukkaa eikä mitään kovin selkeää hiusmallia niin 3-4 kk välein käyminen riittää :)

    VastaaPoista
  2. Minä lopetin värjäämisen niiden myrkkyjen takia. Toinen syy tosiaan sitten tuo rahanmeno... Mun tukkamalli on pitkä, ei siis mitään erityistä mallia, joten sitä ei tarvii leikata juuri koskaan. Tyttärellä myös "luomupää" eli ei värejä ja pitkä tukka, joten latvojen tasoitus joskus riittää. Meillä siis parturikustannuksia tuo vain miehen ja pojan päät, kun niitä lyhyempiä hiuksia kuitenkin pitää leikellä selkeästi useammin. Ei sillä, että hekään järin usein parturissa kävisivät... =D aikamoiset kuontalot aina ehtii olla, ennen kuin havanhdun asiaan. =D

    Itse aina välillä kaipaan tummempaa tukkaa, kampaajalla käyntiä (se on niin ihanaa luksusta!), jotain mallia tukkaani.. (nyt on se ikuinen ponnarinuttura vaan...) Mutta sitten iskee sekä pihiys että kammo niihin myrkkyihin kuitenkin. Nyt on jo havaittavissa joskus harmaita haivenia, mutta edelleen olen vaan omassa värissä pysytellyt... saa nähdä lankeanko joskus väreihin vielä. Jotenkin ikävää ajatella, että sitten se tietäisi sitä muutaman viikon välein värjäilyä, ettei olis juurikasvu näkyvillä... meni meinaan aika kauan, että se kauhea vaihe oli ohi, kun kasvatin väriä pois (mun tukka on n. 40cm pitkä). Omaan väriin oli pakko palailla raitojen kautta ja ne vaalennetut raitakohdat oli aika kauheessa kunnossa lopulta ja sitten leikkautinkin kunnon pätkän pois että niistä lopuista pääsi eroon.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista, toiseen olisin jäänyt vastaamatta, sorry! Täällä myös yksi ponnarinuttura-tapaus nykyään. Tuo värin poiskasvattamisen vaihe on yhtä tuskaa. Jos joskus otan vielä värikäsittelyjä, niin luultavasti vain raitoja, ne kasvaa vähän huomaamattomammin ulos.

    Lapsen osalta tilanne on muuttunut. Vuoden sisällä hänen tukkansa paksuuntui ja suoristui! Nyt ei leikkaaminen enää olekaan yhtä helppoa. Ostin oikein Remingtonin parturointilaitteen, mutta se on vasta harjoitteluvaiheessa. Ei se ole ihan niin helppoa silläkään leikata, jos ei ihan siiliä halua. Puoliso on pyydellyt, että alkaisin sillä leikata hänenkin tukkansa, mutta toistaiseksi en kyllä ole uskaltanut, kun hänkin kuitenkin haluaa vähän pidemmät päällimmäiset hiukset. Niskavilloja voi kyllä siistä.

    VastaaPoista