Talvipäivää!
Meillä alkoi juuri sakea lumisade. Aamulla olin autolla liikkeellä, ja ihmettelin jälleen kerran sitä maailmalopun kuvien maalailua mikä nykyistä sääuutisointia leimaa. Piti olla pääkallokeli. Oli kaunis talvipäivä ja vähän liukasta. Ehdin sopivasti asioiltani takaisin ja nyt on kiva olla sisällä lämpimässä ja katsella alkanutta pyrytystä ikkunasta.
Se siitä small talkista... Olimme viime viikon lomamatkalla ja siksi ajaksi oli jääkaappiin jäänyt vajaa puoli litraa marjajogurttia. Päivämäärä oli jo mennyt, mutta se vaikutti ihan priimakuntoiselta. Mutta kun uusikin oli jo ostettu ja korkattu, tämä vanha olisi jäämässä vääjäämättä roskisosastolle :/
Entäs banaanit sitten. Onkohan kellään muulla se tunne, että ne ovat nykyään huonompia kuin ennen? Ihan kuin niitä ei olisi männävuosina mennyt mustankirjavaksi yhtä paljon yhtä nopeasti. Eikös niistä tullut sellaisia mukavan kypsiä pienillä tummilla pilkuilla kuoressa? Ainakin meillä ne siirtyvät nykyään kullankeltaisesta liian ruskeaan, ilman mitään välipäiviä :/ Mistä lie johtuu. Eilen oli puolitoista sellaista tummaa.
Ajattelin jatkojalostaa niistä banaani-jogurttipannukakkua. Sovelsin peruspannarireseptiä siten, että maitoa ja jauhoja tuli vähemmän, ja sokerin jätin kokonaan pois. Tein uunipannullisen taikinan aika silmämääräisesti ja lisäsin maitoa ja jauhoja sen mukaan, että tuli mielestäni sopivan sakea taikina. Suurin piirtein näin: 4 dl jogurttia, 1,5 muussattua banaania, 2-3 dl maitoa, 2 dl vehnäjauhoja, 2 munaa, 0,5 tl suolaa. Ohjeen mukainen paistoaika oli 35 min, 225 C uunissa. Pannarista tuli aika tummakuorinen, sisältä löysä. Eli olisi kannattaa kokeilla alempaa lämpötilaa ja hiukan pidempää paistoaikaa. Mutta ihan hyvää tästä tuli! Nautin sitä eilen iltateellä vadelmahillon ja kermavaahdon kanssa. Tänään lounaan jälkkäriksi mustikoilla ja pienellä nokareella vaniljajäätelöä. Ensimmäinen vaihtoehto oli herkullinen, toinen suorastaan taivaallinen - suosittelen kumpaa tahansa!
Eihän näistä mitään suurta säästösummaa tule, vajaa jogurttipurkki olisi noin 40 snt ja puolitoista banaania ehkä 50 snt. Jos kuitenkin noudattaaa säännöllisesti periaatetta hyödyntää rippeet ja säästää vaikkapa pari euroa viikossa, se tekee kuitenkin satasen vuodessa. Jos taas kunnianhimoisemmin jalostaa hävikistä herkkuja, ja sillä keinoin jää kalliit herkut ostamatta kaupasta, säästön voi laskea moninkertaiseksi. Niin tai näin, rahapussi ja luonto kiittävät!
Terveisin,
Nina
torstai 8. helmikuuta 2018
perjantai 12. tammikuuta 2018
Älypuhelinpaasto
Hei!
Muistatteko vielä elämän ilman älypuhelinta? Minulla oli Nokia simpukkapuhelin, oikein sellainen kameralla varustettu. Sai värikuvia ja kaikkea. Tykkäsin kovasti, mutta lopulta se hajosi ja ostin älypuhelimen muistaakseni vuonna 2012. En suinkaan ollut ensimmäisten joukossa, mutta menin ajan virran mukana, tykästyin ja sillä tiellä olin eilisiltaan asti.
Olen jonkin aikaa etäisesti tiedostanut, että roikun liikaa netissä. Olen ihmetellyt, miksi olen koko ajan niin kiireinen vaikken ole edes kokopäivätyössä tällä hetkellä. En kuitenkaan tunnu saavaan mitään aikaan. Tein työlistoja ja erilaisia ajanhallintamalleja paperille ja Exceliin. Ei mikään tuntunut auttavan. Tein sitten asiasta uuden vuoden lupauksen. Tänä vuonna vähennän netin käyttöä. Olen nyt tutkinut ja analysoinut asiaa perusteellisesti ja ongelman ydin näyttäisi olevan juurikin tuo älypuhelin.
Googlailin hakuehdolla: ilman älypuhelinta. Sieltä tuli monta mielenkiintoista artikkelia kommenttirimpsuineen. En ole tämän asian kanssa selvästikään yksin. Mieleen jäi mm. tutkimus, jonka mukaan ihmiset käyttävät älyluuria noin puolet enemmän kuin itse luulevat, käytännössä helposti viisi tuntia päivässä. VIISI TUNTIA. Ei ihme, että en saa mitään tehtyä. Ennen oli heikkoutenani aloittaa liian monta projektia yhtä aikaa ja sitten niitä meinasi jäädä kesken. Viime aikoina en ole saanut edes aloitettua kunnolla mitään, olen jämähtänyt hyvin tehdyn toimintasuunnitelman vaiheeseen, jonka jälkeen "EN OLE EHTINYT" aloittaa.
Yksi perusteellisesti asiaa analysoinut on Tuomo Ryynänen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tietotekniikan johtamisen (tai jotain) lehtori. Hän on irrottautunut älypuhelimesta jo kaksi vuotta sitten, eikä aio palata. Ideanaan on ollut käyttää nettiä edelleen, mutta vain koneen, ei puhelimen kautta. Tulokset puhuvat puolestaan. Erityisen hauska oli lukea, että hänen oma pieni poikansa oli ottanut mallia ja vähentänyt netin käyttöä. Tuomo on poistanut nettiselaimen puhelimestaan kokonaan. Minä en aio ihan noin extremistiksi ruveta. Haluan, että puhelimessa on yhteys ja selain akuutteja tilanteita varten ja haluan käyttää myös navigaattoria.
Olen vuoden alkupäivinä tarkastellut kriittisellä silmällä sovelluksia ja poistanut muutamia. Olen myös poistanut ilmoituksia, eli nyt en enää heti tiedä, kun sähköposti saapuu tai joku käy reagoimassa Facebook- tai Insta-päivityksiini. Poistin Facebook-sovelluksen itseasiassa kokonaan. Olen kytkenyt puhelimen netin kokonaan pois päältä kun en tarvitse sitä. Se on tällä yhden päivän kokemuksella ihan toimiva juttu sekin. Vaikka tiedon valtaväylän saa auki vain parilla klikkauksella, niin se pari klikkausta kuitenkin muodostaa riittävän kynnyksen. Sen parin sekunnin aikana ehdin muistaa, että hei nyt stop, ei turhaan mennä sinne nettiin. Ainakin tämän aikaa itsekuri on riittänyt, netti pysynyt kiinni ja koko luuri itseasiassa ollut pääosan päivästä laukussa tai yöpöydällä.
Huomasin eron heti aamulla. Tuli vähän tyhjä olo, että hei mitäs nyt, mitä mä ennen tein aamulla heti herättyä? Kun viime aikoina olen tarkistanut onko maailmalla ja somessa tapahtunut mitään merkittävää. (Milloin olisi? Jos jotain niin merkittävää tapahtuu, niin joku kyllä soittaa tai laittaa viestin.) Yleensä siinä hommassa on helposti vierähtänyt puolesta tunnista tuntiin, riippuen siitä miten aikaisin olen herännyt. Nyt siis kuuntelin hiljaisuutta, ihailin kuunsirppiä ja valkoista maisemaa. Pakkasin kirpputorille meneviä tavaroita ilman paniikkikiirettä, vaikka olikin aika aikainen lähtö. Ja sitten luin kirjaa. Siis: lapsiperheen äiti rentoutuu arkena aamutuimaan lukemalla kirjaa - aika utopistista, mutta mahdollista sinullekin, jos vain luovut älypuhelimesta (mainospuhe :D) Eli kiire katosi ja aikaa tuntui riittävän vaikka mihin.
Toinen yllättävämpi vaikutus oli, että jotenkin tulin tietoisemmaksi omasta fyysisestä olotilastani. Huomasin, että oikea käsivarsi ja oikeastaan koko yläkropan oikea puoli on ihan jumissa. Varmasti se on ollut sitä jo pitkään, mutta en vain ole huomannut, koska jokainen pysähtymisen hetki, tyhjä kohta tapahtumien välillä, on tullut täytettyä sillä että avaa puhelimen ja vilkaisee olisiko siellä mitään mielenkiintoista. Oikeasti tyhjiä hetkiä itsen ja ympäristön aistimiseen ei ole ollut.
Tällä mahtavalla yhden päivän kokemuksella olen täysin älypuhelinpaaston lumoissa. Aion hoitaa kaikki nettiasiat tietokoneella ja käyttää puhelinta vain puheluihin, tekstiviesteihin ja navigointiin tarvittaessa. Lapsonen saa pelata paria peliä ruutuajan puitteissa (meillä ei ole pelikonetta, ja tietokoneella ei saa pelata / säännöt by me). Kello, kalenteri ja whatsupp ovat mietinnässä...
50-luvulla sanottiin, että televisio on paholaisen keksintö. Peloteltiin, että ihmiset alkavat istua tuntikausia apaattisina töllöä tuijottaen ja luopuvat omasta tahdosta. Ei niin käynyt silloin, mutta nyt älypuhelin näyttää lunastaneen tuon lupauksen!
Talviterveisin,
Nina
P.S. Huomaatteko, heti järjestyi aikaa tulla tänne blogia kirjoittelemaankin! (Tietokoneella, sillä olen deletoinut Blogger-sovelluksen.)
Muistatteko vielä elämän ilman älypuhelinta? Minulla oli Nokia simpukkapuhelin, oikein sellainen kameralla varustettu. Sai värikuvia ja kaikkea. Tykkäsin kovasti, mutta lopulta se hajosi ja ostin älypuhelimen muistaakseni vuonna 2012. En suinkaan ollut ensimmäisten joukossa, mutta menin ajan virran mukana, tykästyin ja sillä tiellä olin eilisiltaan asti.
Olen jonkin aikaa etäisesti tiedostanut, että roikun liikaa netissä. Olen ihmetellyt, miksi olen koko ajan niin kiireinen vaikken ole edes kokopäivätyössä tällä hetkellä. En kuitenkaan tunnu saavaan mitään aikaan. Tein työlistoja ja erilaisia ajanhallintamalleja paperille ja Exceliin. Ei mikään tuntunut auttavan. Tein sitten asiasta uuden vuoden lupauksen. Tänä vuonna vähennän netin käyttöä. Olen nyt tutkinut ja analysoinut asiaa perusteellisesti ja ongelman ydin näyttäisi olevan juurikin tuo älypuhelin.
Googlailin hakuehdolla: ilman älypuhelinta. Sieltä tuli monta mielenkiintoista artikkelia kommenttirimpsuineen. En ole tämän asian kanssa selvästikään yksin. Mieleen jäi mm. tutkimus, jonka mukaan ihmiset käyttävät älyluuria noin puolet enemmän kuin itse luulevat, käytännössä helposti viisi tuntia päivässä. VIISI TUNTIA. Ei ihme, että en saa mitään tehtyä. Ennen oli heikkoutenani aloittaa liian monta projektia yhtä aikaa ja sitten niitä meinasi jäädä kesken. Viime aikoina en ole saanut edes aloitettua kunnolla mitään, olen jämähtänyt hyvin tehdyn toimintasuunnitelman vaiheeseen, jonka jälkeen "EN OLE EHTINYT" aloittaa.
Yksi perusteellisesti asiaa analysoinut on Tuomo Ryynänen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun tietotekniikan johtamisen (tai jotain) lehtori. Hän on irrottautunut älypuhelimesta jo kaksi vuotta sitten, eikä aio palata. Ideanaan on ollut käyttää nettiä edelleen, mutta vain koneen, ei puhelimen kautta. Tulokset puhuvat puolestaan. Erityisen hauska oli lukea, että hänen oma pieni poikansa oli ottanut mallia ja vähentänyt netin käyttöä. Tuomo on poistanut nettiselaimen puhelimestaan kokonaan. Minä en aio ihan noin extremistiksi ruveta. Haluan, että puhelimessa on yhteys ja selain akuutteja tilanteita varten ja haluan käyttää myös navigaattoria.
Olen vuoden alkupäivinä tarkastellut kriittisellä silmällä sovelluksia ja poistanut muutamia. Olen myös poistanut ilmoituksia, eli nyt en enää heti tiedä, kun sähköposti saapuu tai joku käy reagoimassa Facebook- tai Insta-päivityksiini. Poistin Facebook-sovelluksen itseasiassa kokonaan. Olen kytkenyt puhelimen netin kokonaan pois päältä kun en tarvitse sitä. Se on tällä yhden päivän kokemuksella ihan toimiva juttu sekin. Vaikka tiedon valtaväylän saa auki vain parilla klikkauksella, niin se pari klikkausta kuitenkin muodostaa riittävän kynnyksen. Sen parin sekunnin aikana ehdin muistaa, että hei nyt stop, ei turhaan mennä sinne nettiin. Ainakin tämän aikaa itsekuri on riittänyt, netti pysynyt kiinni ja koko luuri itseasiassa ollut pääosan päivästä laukussa tai yöpöydällä.
Huomasin eron heti aamulla. Tuli vähän tyhjä olo, että hei mitäs nyt, mitä mä ennen tein aamulla heti herättyä? Kun viime aikoina olen tarkistanut onko maailmalla ja somessa tapahtunut mitään merkittävää. (Milloin olisi? Jos jotain niin merkittävää tapahtuu, niin joku kyllä soittaa tai laittaa viestin.) Yleensä siinä hommassa on helposti vierähtänyt puolesta tunnista tuntiin, riippuen siitä miten aikaisin olen herännyt. Nyt siis kuuntelin hiljaisuutta, ihailin kuunsirppiä ja valkoista maisemaa. Pakkasin kirpputorille meneviä tavaroita ilman paniikkikiirettä, vaikka olikin aika aikainen lähtö. Ja sitten luin kirjaa. Siis: lapsiperheen äiti rentoutuu arkena aamutuimaan lukemalla kirjaa - aika utopistista, mutta mahdollista sinullekin, jos vain luovut älypuhelimesta (mainospuhe :D) Eli kiire katosi ja aikaa tuntui riittävän vaikka mihin.
Toinen yllättävämpi vaikutus oli, että jotenkin tulin tietoisemmaksi omasta fyysisestä olotilastani. Huomasin, että oikea käsivarsi ja oikeastaan koko yläkropan oikea puoli on ihan jumissa. Varmasti se on ollut sitä jo pitkään, mutta en vain ole huomannut, koska jokainen pysähtymisen hetki, tyhjä kohta tapahtumien välillä, on tullut täytettyä sillä että avaa puhelimen ja vilkaisee olisiko siellä mitään mielenkiintoista. Oikeasti tyhjiä hetkiä itsen ja ympäristön aistimiseen ei ole ollut.
Tällä mahtavalla yhden päivän kokemuksella olen täysin älypuhelinpaaston lumoissa. Aion hoitaa kaikki nettiasiat tietokoneella ja käyttää puhelinta vain puheluihin, tekstiviesteihin ja navigointiin tarvittaessa. Lapsonen saa pelata paria peliä ruutuajan puitteissa (meillä ei ole pelikonetta, ja tietokoneella ei saa pelata / säännöt by me). Kello, kalenteri ja whatsupp ovat mietinnässä...
50-luvulla sanottiin, että televisio on paholaisen keksintö. Peloteltiin, että ihmiset alkavat istua tuntikausia apaattisina töllöä tuijottaen ja luopuvat omasta tahdosta. Ei niin käynyt silloin, mutta nyt älypuhelin näyttää lunastaneen tuon lupauksen!
Talviterveisin,
Nina
P.S. Huomaatteko, heti järjestyi aikaa tulla tänne blogia kirjoittelemaankin! (Tietokoneella, sillä olen deletoinut Blogger-sovelluksen.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)