tiistai 29. syyskuuta 2015

Kosteusvoide herkälle iholle

Olin jo jonkin aikaa etsinyt uutta kosteusvoidetta päätyessäni Lidlin hyllyille asiaa pohdiskelemaan. Tarkoitan siis vartalovoidetta, en "naamarasvaa."

Minulla on atopiaan taipuvainen iho, ja sitkeä ihottumanpoikanen ilmestyy aina silloin tällöin käsivarsiini. Apteekin perusvoiteilla ja markettivoiteilla ei ole ollut sen suhteen hirveästi eroa. Kortisonivoiteilla ihottuman saa kuriin, mutta en viitsisi käyttää niitä, jos muitakin vaihtoehtoja on tarjolla.

BodyShopin mustikkavoide on ollut hyvää ja tuoksu on ihana! Se vaan maksaa aika paljon, eikä sitä taida olla aina myynnissäkään. Nivean Q10 on ollut ihan tehokasta. Samoin Herbinan MarjaSpa-voide, jonka miinuksena kuitenkin tuoksu, joka minun iholla muuttuu jotenkin erilaiseksi kuin purkissa.

Mutta takaisin Lidliin. Siellä näytti olevan myynnissä Cien -sarjan sensitive kosteusvoide. Hinta oli erittäinen edullinen, olisiko ollut 2,79 € tai jotain sinnepäin. Päätin ostaa tuotteen kokeiluun, vaikka minulla on ennakkoluuloja Lidl-kosmetiikkaa kohtaan... Kotona jo vähän kadutti. Putelissa ei minusta ollut oikein kiva fiilis. Jotenkin halpis-etiketti vaan kertakaikkiaan latistaa tunnelmaa. Mutta tuotteen kokeilu yllätti positiivisesti! Tämähän oli todella laadukas voide!

Se levittyy hyvin, ei tahmaa. Sensitive-tyyliin ei mitään ylimääräisiä haisuja mukana. Voide tuntuu kevyeltä, mutta kuitenkin kosteuttaa ainakin minun syyskauden ihoni varsin riittävästi. Voi olla, että talven kuivattamana kaipaan jotain stydimpää, mutta uskoisin, että pärjään tällä pitkälle marraskuulle. Suosittelen!

Miinusta on ainoastaan eettisyyden pieni vajavuus. Eipä ole merkintöjä eläinkokeettomuudesta tai kierrätysmateriaalin osuudesta pakkauksessa... soo-soo!

Terkuin,
Nina

2 kommenttia:

  1. Mullakin on lievästi atooppinen iho. Kymmenisen vuotta sitten puhkesi paha ihottuma, jota vastaan sai taistella mm.kortisonin avulla pidempään. Sittemmin iho on tervehtynyt lähinnä vain "kuivaksi". Mä oon käyttänyt pelkästään Erisanin voiteita, mutta kun huomasin Lidlin mainoksen uusista Cienin Sensitive-tuotteista, päätin että kokeilen sitä seuraavaksi. Kiva siis kuulla positiivisesta kokemuksesta! Toistaiseksi on vielä tuota Erisania jäljellä, mutta talvella varmaan loppuu.

    VastaaPoista
  2. Huomasin muuten juuri eilen, että kaikki Erisanin tuotteet ovat Citymarketissa lokakuun ajan alennuksessa, -20 tai -25 %,en muista tarkemmin. Ajattelin kokeilla pyykinpesuaineita.

    VastaaPoista