sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Pikantti kasvissosekeitto lähes ilmaiseksi

Kaikilta, jotka keittiössä vähänkään mitään itse valmistavat, syntyy elintarvikehävikkiä. Asiasta on puhuttu paljon kaikenlaisissa medioissa. Ajattelin sitten minäkin kantaa korteni kekoon. Minua henkilökohtaisesti on ärsyttänyt eniten tuoreiden kasvisten päätyminen roskikseen. On jo haaste sinänsä muistaa syödä riittävästi kasviksia (jostain syystä hedelmät muistaa paljon helpommin). Ja sitten kun niitä jää nurkkiin nahistumaan, niin voi että se harmittaa!

Mistä lie ulkomaalaisesta blogista luin idean, että kaikkia sekalaisia kasvisten jämiä ja sekundapaloja voi pakastaa, ja tehdä niistä keittoa. Idea on toimiva, kunhan käyttää läpikuultavaa pakastusrasiaa ja sijoittaa sen pakastimen etualalle. Tällöin ainesten kerääminen ei pääse niin helposti unohtumaan, ja boxi täyttyy yllättävän reipasta vauhtia. Millaisia jämäkappaleita sinne kannattaa haalia? Kokemukseni mukaan kaikkea sellaista, mitä voisi hyvillä mielin pistää suuhunsa samantien muutenkin. Esimerkiksi kurkun kantaosa, josta ei enää viitsi leikata viimeisiä siivuja. Paprikassa on joskus epäesteettisiä kohtia (ruskea pilkku tmv), joita ei halua ulkonäön vuoksi laittaa salaattiin. Sulatettuja pakasteherneitä, joista tietää etteivät ne enää kestä hyvinä seuraavaan päivään. Keitettyä perunaa on jäänyt yli niin pieni määrä, ettei siitä saa enää järkevää annosta paistettuja perunoita. Mitä tahansa mitä on sen hetkiseen käyttöön liikaa.

Kun rasia on täynnä, olen kipannut sisällön kattilaan pieneen määrään kiehuvaa vettä. Keittoaika sen mukaan, että kasvikset ehtivät sulaa ja pehmetä. Sitten vain sopivaan laitteeseen soseutusta varten. Itse käytän sauvasekoitinta. Nyt kasvissose on valmis. Pikanttisuus syntyy siitä, että ainesosat vaihtelevat ja keitto on joka kerta "uusi". Kermaa, tomaattisosetta, chilikastiketta tai mausteita lisäämällä voi luonnollisesti saada aikaan lukemattomia mielenkiintoisia makuyhdistelmiä!

Säästösummaa laskiessa kannattanee lähteä siitä, mikä muu kustannus jää syntymättä. Mitä muuta ja minkä hintaista ruokaa söisin, jos en söisi nyt tätä keittoa? Meillä kasviksia kertyy parissa viikossa sen verran, että saan siitä lounaan itselleni. Ruoka-annokseni kotona maksaa keskimäärin ehkä 0,80 €. Säästän vuodessa 2 annosta x 12kk = 24 annosta. 24 x 0,80 € = 19,20 €. Bonuksena tulee ruuan keveys ja terveellisyys, helppous ja ekologisuus. Suosittelen!

Terveisin,
Nina

1 kommentti:

  1. Hyvä vinkki, täytyy ottaa itsellekin käyttöön. Rahan säästö ei kovin suuri ole, mutta tosiaan tuo ekologisuus on plussaa. Samoin se, että tässä on yksi nopea ja helppo ruoka niitä päiviä varten, kun syön yksin.

    VastaaPoista