tiistai 15. heinäkuuta 2014

Äärimmäisen säästäväinen kahvihetki

Sokeristen herkkujen lisäksi minulla on toinen addiktio: kahvi. Olen ansiokkaasti vieroittautunut kahviloista, mikä on tässä aihepiirissä ehdottomasti Number One -säästötoimenpide. Mutta olisiko vielä muuta tehtävissä? Äärimmäinen nuukailija viilaa sentin kymmenesosatkin, jos vaan keinot annetaan käyttöön. Mietitäänpäs sitten niitä keinoja minulle :D

Olen lukenut hassahteista vanhuksista, jotka pesevät kahvin suodatinpussitkin ja käyttävät niitä moneen kertaan. Onko se sitten niin hölmöä? Kokeilin, ja onnistuin parhaimmillaan käyttämään yhden suodatinpussin neljä kertaa. Eli se kesti kolme varovaista tyhjennystä ja huuhtelua ennen kuin lopulta hajosi. Keitän kahvia usein juuri neljä kertaa päivässä. Voisin siis käyttää koko päivän samaa pussia, ja säästää kolmen suodattimen hinnan. Yksi suodatin maksaa 1 snt, joten säästöä kertyisi 3 snt / pvä -> 10,95 € / vuosi. Vaivaa tuosta on kuitenkin niin paljon säästösummaan nähden, että taidan hylätä tämän nuukailutoimenpiteen tällä kertaa. Tiukka  paikka, kun tietää, että voisi säästää, ja tietoisesti jättää sen tekemättä :O

Olen kuullut myös menetelmästä, jossa vanhojen porojen päälle keitetään uutta kahvia. Uutta voi kuulemma keittää saman määrän kuin alkuperäisessä satsissa oli, siten että siihen edelliseen suodatinpussiin lisätään puolet alkuperäisestä porojen määrästä. Eli jos ensin keitti neljä kuppia, niin sen loputtua lisää suodattimeen kaksi lusikallista uusia poroja ja säiliöön neljä kupillista vettä. Kokeillaas tätäkin. - *menee keittämään kahvia* - *juo* - *palaa kirjoittamaan blogia* - Tämä toimii jotenkuten. Se toinen erä kahvia on ihan juotavaa, mutta ei ihan yhtä hyvää. Ero on kuitenkin todella pieni. Jos juojaa ei ole siunattu supertarkalla makuaistilla, tätä kannattaa ainakin kokeilla. Meillä juodaan edullista kahvia, joka maksaa 3 snt / kuppi. Joten kahdeksan kupin erästä säästöä kertyy 6 snt. Lisäksi säästyy 1 snt, kun ei tarvitse vaihtaa uutta suodatinpussia. Jos kerran päivässä keitän tätä säästökahvia, voin säästää vuodessa 25,55 €. Ylimääräistä vaivaa tästä ei ole yhtään, pikemminkin päinvastoin, kun ei tarvitse vaihtaa uutta suodatinpussia :) Taidan ottaa tämän menetelmän käyttöön.

Lisäksi on syytä olla tarkkana oheistuotteissa ja tarjoiluissa. Servietit ja kertakäyttöastiat on hyvä  korvata vaikka talouspaperilla ja tavallisilla astioilla. Arkena makeaksi kahviherkuksi riittää sokeripalat, josta aiheesta kirjoittelin aikaisemmin. Meiltä jäi muutama päivä sitten kertomistani Lapin kiertomatkan eväistä paketti isoja vaniljatäytekeksejä (L-kaupasta ostettuja), jotka ovat edullisia ja niin isoja ja makeita, että yksi kappale riittää hyvin kahvikupin kaveriksi :) Myös vohvelikeksit ovat hyviä ja edullisia kahviherkkuja. Ainakin minulle niistä tulee aina mieleen lapsuuden kesät mummolassa, jossa kahvihetki oli aina jotenkin erityinen päivän kohokohta :)

Kahvitaukoterveisin,
Nina

5 kommenttia:

  1. Jos omistaa termospullon, niin suodatinpusseja (ja sähköä) voi säästää keittämällä kerralla enemmän kahvia ja pistämällä loput termospulloon. Paula

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos kommentista! Vanhempani tekevät niin, ja heillä kahvi pysyy siellä hyvänä monta tuntia. Minulla on ilmeisesti huonompi termari, koska kahvi muuttuu pian huonon makuiseksi :/ Taidanpa toivoa uutta termaria, jos jossain vaiheessa aletaan kysellä joululahjatoiveita :) Sähkön säästö on hyvä juttu.

    VastaaPoista
  3. Entäs kestosuodatin?
    http://www.prisma.fi/fi/prisma/metaltex-kahvin-kestosuodatin#arviot

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitti vinkistä! Olen kokeillut paria kestosuodatinta, ja niillä on tullut minun makuuni kehnoa kahvia. Täytyypä perehtyä tuohon suodattimeen, jos se olisi parempi :) Kestosuodatin olisi kyllä ihanteellinen ratkaisu, ihan jo ekologisuutensa vuoksi. Eikä tarvitsisi muistaa ostaa vähän väliä uusia.

      Poista
  4. Meillä on perkolaattorikeitin, jossa ei tarvii erillisiä suodattimia ollenkaan. Mies on ihan älytön kahvinjuoja, keittää sitä koko ajan ja juo litratolkulla... (itse en ole oppinut sitä juomaan, mutta juon sitten vastaavasti teetä koko ajan...) Mua usein harmittaa, miten kauheasti kahvia menee viemäriin, kun se keitin on kaiken aikaa päällä ja sitten toki kahvi siellä pahentuu... mies ei vaan millään viitti vaivautua laittamaan termariin. =/ Tässä kohtaa kyllä pitäis tehdä jotain, minusta on aivan älytöntä se tuhlaus kahvin kanssa.

    VastaaPoista