perjantai 22. elokuuta 2014

Vastaleivotun rieskan tuoksu leijailee täyttäen huoneen

Moneen kertaan on luettu nuukailuvinkit perunamuusin jämien uusiokäyttöön, ja niin Marttojen kuin vaikka minkä tahojen vinkeissä on aina se rieskojen leipominen. Niissä ohjeissa on useimmiten ihan valtava määrä sitä muusia. Ei meiltä jää aterialta tähteeksi koskaan kokonaista litraa muusia, tai edes puolta. Luulisi, että täytyy olla todella iso perhe, että niin paljon jää, paitsi tietysti jos tarkoituksella tekee ylimääräistä. Mutta kolmen hengen perheessä on kyllä ateriasuunnittelu ihan pielessä, jos niin paljon tulee ylimäärää.

Nyt meiltä kuitenkin jäi perunamuusia lähes 3 dl. Siitä määrästä pystyy ehkä jo jotain leipomaan? Löysin erittäin yksinkertaisen ohjeen:

4 dl perunamuusia
1 muna
1 tl suolaa
4 dl jauhoja

Tästä muokkasin itselleni sopivamman version: muuten sama, paitsi muusia ja jauhoja vain 3 dl. Laitoin puolet vehnä- ja puolet sämpyläjauhoa. Taikinasta tuli rutikuivaa, joten lisäsin vielä 0,5 dl vettä. Ainekset sekoitetaan keskenään, ja muotoillaan litteitä rieskoja pellille. Pistellään. Paistetaan 250 C uunin keskitasolla noin 15 min.

Tämä oli todella helppoa ja nopeaa. Taikinan sekoitus ja rieskojen muotoilu onnistuu kapustojen avulla, jos ei halua sotkea käsiään taikinaan. Ja olivat hyviä! Uskoisin, että kaksikin desiä muusia saattaisi riittää. Tällä määrällä tuli ihan hyvin pellillinen.

Taidanpa ottaa vielä yhden ;)













Terveisin,
Nina

P.S. Olen reilun viikon päästä palailemassa työelämään.. Kaksvuotias aloittaa päiväkodin... Juoksentelen oravanpyörässä... Yritän silti jatkaa blogin kirjoittamista, koska tämä on kivaa ja lukijoitakin näyttää käyvän :)

2 kommenttia:

  1. Tein rieskat korvaamalla jauhot kaurahiutaleilla. Oli todella hyvää niinkin. Kiitos vinkistä, perunamuusia jää usein yli ja munatkin pääsevät joskus turhaan vanhenemaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, täytyypä kokeilla kaurahiutaleita. Se tekeekin rieskoista vielä terveellisempiä :)

    VastaaPoista