keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Esimerkki edullisesta eväsruokailusta

Aiemmin mainitsin jossain postauksessa, että työpaikallani harrastetaan kalliin puoleista lounasravintolaruokailua. Olen heittäytynyt epäsosiaaliseksi ja ruvennyt syömään pääasiassa omia eväitä. Tai no, onhan sinne onneksi pikku hiljaa hipsinyt muitakin. Liekö säästäväisyys vai minun viehättävä seurani heitä houkutellut. Anyways, olen iloinen seurasta, yksin syöminen on todella tylsää.

Mutta asiaan, ne eväät.

Minulle on muodostunut aika selkeä kaava päivän ruokailuihin. Kotona syön aamupalaksi maustamatonta luomujugurttia erilaisilla lisukkeilla. Tänään laitoin rusinoita ja auringonkukansiemeniä, eilen banaaninpaloja, ja sitä ennen taisi olla mustikoita. Kahvia 2 kuppia, ja pieni lasi tuoremehua.

Töissä otan aamulla heti kupin kahvia ja ison lasin vettä. Tässä vaiheessa tekee jo mieli jotain hiilihydraattipitoista, joten kahvin kaveriksi otan palan vaaleaa leipää tai jos kotona oli jotain herkkua mukaan otettavaksi, niin sitten sitä. Esim. suklaata tai kääretorttua.

Hedelmiä otan mukaan 3 kpl. Yksi tai kaksi on omenoita, ja yksi tai kaksi jotain muuta. Yhden hedelmän syön aamupäivällä, loput iltapäivällä. Tänään tosin hedelmiä oli enemmän, koska niitä oli kotona menossa vanhaksi. Taisin syödä yhden omenan, kolme mandariinia, kiivin ja banaanin. Eipä tarvitse ottaa vitamiinipilleriä.

Lounaaksi on jotain lämmintä ruokaa, jota kotoa on jäänyt yli. Tänään oli silakkapihvejä muusilla. Jotain kasviksia pitää olla. Se voi olla vaikka pari tomaattia tai pari porkkanaa. Muutama oliivi tekee yksikertaisestakin kasvisannoksesta tyylikkään tuntuisen. Työpaikkaa varten en viitsi erikseen tehdä salaattiannoksia, jos ei kotona ole valmiina. Tänään tosin oli niin paljon hedelmiä, että jätin kasvikset väliin kokonaan.

Ruuan päälle kuppi kahvia ja pari sokeripalaa (työnantaja tarjoaa :)

Iltapäivän välipalaksi syön loput hedelmät ja myös jotain rouskuteltavaa on kiva olla mukana. Ihan näkkäri käy. Vähän herkumpi vaihtoehto on esim. mantelit tai kurpitsansiemenet. Tai sitten esim. jugurttia tai voileipää. Pelkät hedelmät iltapäivän välipalana ei oikein minulle riitä. Siinä käy helposti niin, että sitten mennään kotimatkalla kauppaan ostamaan kinkkutäytteisiä croissanteja paistopisteestä tai muuta pika-apua kiljuvaan nälkään. Parempi varautua etukäteen, niin nekin kauppareissut sujuvat paremmin ilman älyttömiä heräteostoksia.

Tällä formaatilla pysyn hereillä ja työkykyisenä koko päivän. Rahaa kuluu vähemmän kuin lounasseteleitä tuhlatessa. Paljonko?
  • Siivu kääretorttua, 20 snt
  • 3 hedelmää, 1 e.
  • Lämmin kotiruoka-annos 1 e.
  • Kasvikset 50 snt.
  • Iltapäivän välipala 50 snt.
Yhteensä 3,20 €. Lisäksi huomioitava, että vaikka kävisin lounasravintolassa, söisin silti hedelmiä ja iltapäivän välipalaa. Joten summasta tulee vähentää ne, ennen kuin voi verrata lounassetelin hintaan. 3,20 € - 1,50 € = 1,70 €. Verotusarvo 9,00 € lounassetelille on 6,75 €. Säästöä kertyy noin 5,05 €/pvä. Jos vaikka 20 pv kuukaudessa ja 11 kuukautta vuodessa ruokailee, säästyy 101 € kk -> 1111 € vuodessa. Tulevan työuran aikana nelikymppinen säästää siinä itselleen jo ilmaisen aika hyvän auton taikka kivan potin osakesalkkuun. Luxusta eläkepäiville tai perintöjä jälkipolville. Tai voihan sitä tietysti käydä lounaalla ja lihottaa henkilöstöravintolan omistajaakin, kukin tekee niinku tykkää ;)
Hyi kun olen pirullisella päällä tänään...

Maistuvia lounashetkiä itse kullekin, syödään terveellisesti ja huolehditaan itsestämme ja tärkeistä ihmisistämme!

Terkuin,
Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti