keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Varastojen perukoilta löydettyjä ruokatarpeita

Kevätsiivous. Huh. Taidan aloittaa helpoimmasta eli inventoin ruokatarvikevarastoni. Meillä kun on vain keittiön kaapit sitä varten - ei kellareita, kylmiöitä eikä edes jättimäistä arkkupakastinta - niin projekti on hallittavissa mitoissa. Mitäs sieltä löytyykään? Kas, maitojauhetta kaksi korkkaamatonta pakettia, joissa viimeiset käyttöpvm:t tänä keväänä. Hops hommiin siis.

Meillä Kaksvuotias (hei nyt täytyy tehdä välipäivitys tähän kohtaan: hän on nykyään KOLMIVUOTIAS!) käyttää kevytmaitoa. Puoliso juo rasvatonta ja mitä käytän sitä kahviin. Joten niinä päivinä kun olen ainoa kotona oleva aikuinen teen satsin maitojauhemaitoa kahviani varten. Sitä sekoitetaan 1 dl / 5 dl vettä. Siitä saa useamman päivän kahvimaidot ja se säilyy hyvänä ainakin viikon. 

Maitojauhemaito maistuu erilaiselle kuin tuore, joten ihan sellaisenaan juotavaksi siitä ei kaikkien makuun ole. En sitten tiedä jos sekoittaisi puolet ja puolet, mutta tulisiko sellaista ylimääräistä askaretta tehtyä. Ei meillä. Ei arkena.

Olen käyttänyt maitojauhetta myös leivonnassa. Kuivakakussa se on ajanut ihan saman asian kuin tuore maito. Pannukakusta tulee sen sijaan vähän erilainen. Siihen tulee toisenlainen pinta. Kiiltävämpi ja kohoavat kohdat tummuvat tosi nopeasti. Se oli ihan hyvän makuista, mutta ulkonäkö ei ollut ihan vierastarjoiluksi sopiva... suosittelut vain kotikäyttöön siis.

Maitojauheen hinta on minusta aika korkealla, joten säästöä ei sinänstä kerry. Mutta säästön voi laskea sitä kautta, että varastoon ostetut raaka-aineet tulevat ylipäätään käytettyä. Ja ei tarvitse kantaa kaupasta ihan niin monta painavaa maitotölkkiä kuin yleensä. Luoja tietää, että sitä raahattavaa riittää muutenkin.

Seuraavaksi pitäisi löytää hyviä käyttökohteita karpalorouheelle. Se on sinänsä helppoa, sitähän voi sekoittaa vaikka mihin puuroon, jugurttiin, viiliin, yms. Haasteena onkin, että miten sitä muistaa käyttää. Ehkä pitää vaan nostaa se tiskipöydälle ja pitää siinä niin kauan kunnes purkki on tyhjä.

Heh, tämän projektin tiimoilta: onko positiivista ajattelua nähdä, että astia on puoliksi täynnä vai että se on puoliksi tyhjä?! Asiat on niin kuin ne näkee :D

Keväisin terveisin,
Nina

2 kommenttia:

  1. Meillä onneksi karpalorouheet ynnä muut tulee aina käytettyä ihan siitä syystä, että loppukuussa on yleensä liian vähän rahaa, toisin sanoen syntyy motivaatio käyttää kaikki johonkin. Jos rahaa olisi enemmän, löytäisin varmasti vanhentunutta karpalojaihetta, kikhernejauhoa ynnä muuta jostain kaapin perukoilta vasta vuosisiivouksen yhteydessä...Rahan puute lisää ainakin luovuutta ja estää ruokien pilaantumista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista :) Olen huomannut saman ilmiön. Hoitovapaalla tuli käytettyä kaikki. Nyt työhön paluun jälkeen kun rahaa on vähän enemmän, on nopeasti alkanut kertyä varastoja kaappeihin vanhenemaan.

    VastaaPoista