perjantai 3. kesäkuuta 2016

Nuukailijan arkikeittiö: Pad Thai

Varastoissani on jo jokusen vuoden majaillut paketti riisinuudeleita. Missä lie inspiraatiossa ostettu. Käyttöä ei ole ollut. Edes viime kesän muuttoa edeltävässä tyhjennysrumbassa en tullut valmistaneeksi siitä mitään. Toisaalta paistetut nuudelit ovat aina olleet herkullisia, silloin kun niitä on jossain kiinalaisessa sattunut syömään. Siispä ohjeita googlettelemaan!

Reseptejä löytyi monenlaisia, mutta Pad Thai-nimisen ruuan perusperiaate näytti olevan aika simppeli, variaatioita sitten löytyi sitäkin enemmän. Minun versioni tästä thaikku-ruuasta on tällainen.

1 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä
1/2 sipuli
1 dl pieneksi silputtua tai karkeaksi raastettua porkkanaa tai muuta sopivaa kasvista

Riisinuudeleita
1 kananmuna
1 tl soijakastiketta
Yrttisuolaa

Öljyssä kuullotetaan sipuli, muut kasvissuikaleet sekä lisätään valkosipuli. Riko joukkoon kananmuna (kuumalle pannulle siis) ja sekoita voimakkaasti, niin että siitä tulee kokkelityyppistä. Lisää joukkoon keitetyt tai liotetut riisinuudelit (katso paketin ohjeesta oikea käsittelytapa). Sekoita ja paista pannulla. Lisää mausteet ja soijakastike.

Kasvisten kuullotus.
Useimmissa Pad Thai-resepteissä oli mukana myös kastike, esimerkiksi kookosmaitopohjainen tai  hapanimeläkastike. Itse en en kokenut kaipaavani sitä, vaan ruoka maistui kuivempana. Pad Thai eli suomalaisittain "Patsku" on Aasian vastine pyttipannulle, joten ihan kelpo omaksuttavaksi meikäläistenkin keittiöihin. Kasviksia lisäämällä siihen saa ravinteikkuutta. Kanaa tai katkarapuja lisäämällä puolestaan proteiinia. Edullisimmaksi tosin tulisi lisätä yhden kananmunan sijasta useampia.

Kananmuna ylipäätään on mielestäni erinomainen ja täysin aliarvostettu proteiinin lähde pääruuan yhteydessä. Se on huomattavan edullinen sekä terveellinen. Vähärasvainen. Nykytiedon valossa myöskään sen vaikutus kolesteroliin ja sydänsairauksiin ei ole sellainen kuin aiempi valistus antoi ymmärtää. Itsekin muistan ala-asteen opettajan piirtäneen liitutaululle ison kananmunan kuvan ja saarnanneen paatoksella, että enintään yksi muna päivässä tai saatte sepelvaltimotaudin :O Onneksi kananmunan kunnia on nykyään palautettu :)

Hyvää kesäkuun alkua!

Terveisin,
Nina





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti