perjantai 29. toukokuuta 2015

Mitä lahjaksi päiväkodin hoitajille kevätjuhliin?

No kevätjuhla kylläkin oli jo, mutta eihän tämä myöhäisherännäinen mun-lapsi-on-ekaa-vuotta-tarhassa -äiti tajunnut viedä sinne mitään lahjaa, huoh. (Onneksi en ollut ainoa ;) Noh, viimeinen päiväkotipäivä ennen kesätaukoa koittaa kohta, ja silloin mä säväytän huikean hienoilla lahjoilla :D

Mikäs se hieno lahja sitten voisi olla? Päiväkotiin on varmaankin sopimatonta viedä laatuviinejä? Suklaa sopii paremmin jouluun. Muistikirja, jossa olisi kannessa meidän naperon askartelema tai piirtämä kuva (note to myself: ensivuonna aloitan ajoissa, ja tehdään tämä). Kukat on aina ihania. Niitä he varmaankin saavat aika monta kappaletta keväällä kuitenkin... Taidan päätyä johonkin syötävään tai juotavaan. Hienoa ja tyylikästä olisi tietysti hankkia jotain kotimaista, luomua, lähituotettua, tyylikkäässä pakkauksessa. Jotain säilyvää.

Yksi juttu, joka pisti silmääni jo aiemmin, oli mehut. Meidän lähikaupassa oli muutamia ihan tyylikkäitä "vähän parempia" mehuja. Yksi oli juurikin kotimaista ja luomua, mutta sitä ei sillä kertaa ollut riittävän monta pulloa. Toista "fiinimpää" laatua olisi ollut neljää erilaista, joten olisi saanut jokaiselle (3 hoitajaa + työharjoittelija) yksilöllisen lahjan. Mutta se oli ruotsalaista, Brönneby tai jotain sinnepäin. Näiden hinta oli 5-7 €, eli ihan kohtuullinen mielestäni. Täytynee tehdä viikonloppuna ostosretki isompaan kauppaan, jotta saan tarpeeksi monta pulloa sitä kotimaista luomua. Sitten pullojen kaulaan kaunista lahjanauhaa, ja pienet pakettikortit, jotka varmaan sentään onnistumme itse piirtämään viikonloppuna (pieni säästö tässä kohtaa).

Tällaisen lahjan ottaisin itsekin mielelläni :)

Kevätterveisin,
Nina

P.S. Yritän napata pulloista kuvan, kunhan saan ne hankittua.

P.P.S. No enhän muistanut niitä kuvata. Mutta löysin ne netistä, kyseessä Kaskein Marja -niminen valmistaja, ja nämä mehut löytyvät Luomumehu-otsikon alta. Etiketissä oli kiva lintukuva ja teksti "Pysy iloisena" Ihan S-Marketin hyllystä löytyy ainakin meilläpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti