Hei,
Ja hyvää alkanutta vuotta täältäkinpäin! Mitäpä olisi Uusi Vuosi ilman uuden vuoden lupauksia? Joka ikinen vuosi sitä katsoo kohti tulevaa aina yhtä kirkasotsaisena, täynnä aitoa lapsenuskoa siihen, että Nyt Se Suuri Muutos Alkaa. Minä ainakin tunnen joka vuoden vaihtuessa, että nyt alkaa uusi elämä. Olen kuitenkin oppinut sijoittamaan tuon huikean uudistumisen melko maltillisiin kehyksiin.
Pienet ja selkeät uuden vuoden lupaukset yleensä toteutuvat parhaiten. Yhtenä vuonna lupasin vähentää TV:n katselua, ja sen teinkin. Se oli ennen älypuhelinten aikakautta, joten minulle jäi sinä vuonna ällistyttävän paljon aikaa tehdä kaikkea muuta. Vaikken vähentänyt päivätyötäni lainkaan, koin, että kiire katosi ja stressi väheni. Ehdin ihan helposti tekemään kaikki "elämän perusjutut" ja panostamaan ystävyyssuhteisiin ja muutamiin omiin projekteihin, mitä ne silloin olivatkaan.
Tänä vuonna 2017 lupaan juoda enemmän vettä ja vähemmän kahvia. Tavoittelen sillä useampiakin hyötyjä. No tietenkin rahansäästöä suodatinpussien, kahvinpurujen, sähkön ja laitteen kulumisen osalta. Lisäksi säästän aikaa. Kahvin keittäminen vie enemmän aikaa kuin veden laskeminen hanasta. (Asun kylläkin kaupungissa, joka loisti juuri vesiongelmillaan Iltalehteä myöden. Että nyt just haetaan vesi tankkiautosta kaupungilta tai tuttujen porakaivosta tai hanasta muualta, taikka keitetään hellalla. Että ei kyllä säästy yhtään aikaa juoda vettä vs. keittää kahvia :´D ) Olen kahvin suurkuluttaja, joten uskoisin, että vähentämällä esim. 5 kupin päivätasolle, se olisi hyväksi myös terveydelle. Lisäksi varmaankin nukun keskimäärin paremmin, mikä hyödyttää jaksamista ja hyvinvointia monin tavoin. On myös tutkittu juttu, että univaje vaikuttaa insuliiniaineenvaihduntaan, ja sitä kautta aiheuttaa mm. vyötärölihavuutta. Aion siis myös hiukkasen hoikistua ;) Tällä yhdellä pikkutoimella siis aion säästää rahaa, säästää aikaa, parantaa terveyttäni, hyvinvointiani ja yöuniani sekä laihtua. Helppo homma.
Näiden hyvien aikomusten siivittämänä toivotan onnea, menestystä ja iloa tulevaan viikkoon ja koko vuoteen!
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti